tiistai 17. lokakuuta 2017

Ti 17.10 MBT 42km

Piti lähteä jo eilen pyörälenkille mutta yksi harjoitustehtämä meni hieman periaatteen puolelle joten lenkki olisi mennyt liian myöhäiseksi.
Tallensin taas suunnitellun reitin mittariin mutta ei oikein hyvin sovellu kaupunkialueelle missä on paljon risteyksiä. Näyttö on kuitenkin niin pieni ettei aina osaa valita oikeaa kääntymiskohtaa. Aika nopeasti se kyllä ilmoittaa ettet ole reitillä, jopa 15 metrin päässä.
Oli senverran kylmä että unohtui juoda. Laajavuoressa kun pysähdyin laittamaan etu- ja takavalot päälle muistin että minullahan on juomaa mukana. Akkku simahti tosin jo kilsan jälkeen. Jännästi valot sammuu kerrasta. Ei mitään himmenemistä. Vihreä valo lampun takana muuttuu punaiseksi ja varmaankin minuutin sisällä lamppu sammuu. Yhdellä latauksella tosin kyllä pääsee riittävän pitkälle vaikka olisi täydellä tehollakin.
Nousumetrejäkin kertyi ihan kiitettävästi.

lauantai 7. lokakuuta 2017

La 07.10 MBT

Eilen olisi vielä pystynyt juoksemaan, mutta ei viitsinyrt sen kauppasekoilun jälkeen. Pyöräilin prismaan ja kun sain ostokset hihnalla huomasin ettei ole lompsaa mukana.  Lupasin myyjällee että tulen 20min päästä maksamaan. Siihen 20min:iin saikin polkea :-) Kaksi kertaa prismaan nelisentoista kilsaa ja kokonaisnousu 210m. Kyllä se riitti lenkiksi. Tänään sitten oli jo etureidet turhan kipeät juoksuun.

Tänään olikin sateeton päivä, joten pääsi ulos pyöräilemään. Suunnittelin garmin connect:in reittisuunnitteli sivuilla reitin, joka olikin tänään tarpeen. Menin selleisilla teillä ja kärrypoluilla missä en ole koskaan ollut. Juosten ne on liian kaukana ja cyclon maantierenkaat ei oikein sovellu noille reiteille. Ilman tuota reittiä (https://connect.garmin.com/modern/course/16556121) mittarissa olisi pitänyt katsoa monta kertaa karttaa kännykästä.

Oli muuten kiva nousu tuossa 24-25km nousua 100m/km.

torstai 5. lokakuuta 2017

Ke 05.10 Juoksua 10km

Olipas hyvä juoksukeli. Alta kymmenen lämmintä, tyyni eikä satanut. On sitä vettä taas pari päivää tullutkin.
Ei se juoksu helpppoa ollut, mutta olisi voinut olla vaikeampaakin. Se on jo hyvin että jaksoin juosta 10km.
Garmin tiesi kertoa kilsan jälkeen että palautuminen on kohtuullinen. Pitäisi varmaan olla 40 astetta kuumetta ja olla lenkillä että se kertoisi palautumisen olevan huono.
Toissapäivän ja eilisen treenin jälkeen palautumisennuste oli 72h. Tänään mittari ei osannut enää laskea tunteja vaan se oli 4vrk ;-) Kaikissa harjoituksissa TE-luku on ollut 5. Pitäiskähän tuohon reagoida jotenkin... joo kunto on huono joten treeniä lisää!!!
Täänän mittarin näytöllä ei ollut näkyvissä sykettä eikä lenkin keskivauhtia. Tänään mentiin tunteella :-)

TE-kerroin taulukko:


keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Ke 04.10 Ei vaihtunut maisema tänäänkään

Aloitin jo tänään polkemisen suosiolla parvekkeella. Taas sai heittää paidan pois 10min jälkeen. Tänään ei mennyt aikaa alkusähläilyyn. Hieman tuntui jalat raskailta alussa.  Aloitin 100W vastuksella ja joka kymmenes minuutti nostin sitä 10W eli päädyin 40-50min kohdalla 140W. Siitä sitten 5min 120W ja 5min 100W.
Oli lähellä että olisin lopettanut "jäähdyttelyn" kesken. En ole varmaankaan koskaan vetänyt itseäni noin tiukoille lyhyessä pyöräilyssä. Pitkiä ei lasketa koska siellä se sippaaminen on toisenlaista, joita niitäkin on tullut lukuisia. No okei, ei ole elimmistö ihan vielä vastaanottavainen.
Nyt näki sen todellisen kadenssin. Ensimmäinen 10min meni keskiarvolla 95 eikä se tippunut kuin oikeastaan kuin viimeisellä 10 minuutilla ollen lopulta 93.
Tuossa 140W:n osuudella vedin viimeisen minuutin päälle 170W:n keskiarvolla. Sykekäppyrää kun kattelee niin syke näytti käyneen 186:ssa.
Vähän ennen 10 minuuttia on sykkeissä piikki, mutta se ei ole mittausvirhe, vaan kokeilin nouseeko se wattimäärä näytöllä, kun se näytti koko ajan samaa. Nousi se ;-)
Mielestäni noita wattimääriä ei kannata vertailla eri laitteiden välillä. Ei ole kokemuksen syvä rintaääni, vaan ihan näppituntuma ja on noita foorumeitakin tullut joskus lueskeltua.



tiistai 3. lokakuuta 2017

Ti 03.10 Sisäpyöräily

Eipä ole tullut päivitettyä blogia kun ei ole ollut oikein asiaakaan ;-)

Tänään olin päättänyt tehdä jotain liikunnallista parin viikon "laiskottelun" jälkeen...no oli välillä vähän tautiakin mikä näkyi tämän päivän rasitustasossa. ...tai ainahan minulla pari päivää on sykkeet pilvissä tauon jälkeen.
Kun katselin sääennusteita parille seuraavalle päivälle kävin hakemassa syklon valmiiksi sisälle ja virittelin sen Tacx:in päälle. Tuolla vastuksella ei ole käyttötunteja montakaan vaikka se on ollut minulla vuosia. En muista monta. Virittely tuntui sujuvan hyvin ja kokeilin pyörittää kampea käsin. Tankoon tulevassa näytöön ei vaan ilmestynyt kadenssi arvoa. Pistin kaverille viestiä että onko siinä anturin asennuksessa jotain kikkaa. Olin jo tosin hieman etsiskellyt sille vastakappaletta, mutta viestissä sain varmuuden sille että pitäähän sille olla vasta magneetti. Ainakin kolmeen kertaan kävin kaikki mahdolliset laatikot läpi tuloksetta. Uusi anturi saksasta olisi maksanut alle 4€ mutta lähetyskulut yli 10€ :-)
Kävin vielä kerran käytävan lipaston läpi päällisin puolin. Löytyihän se! Minulla on senkin päällä Kouheron Karhunpolkujuoksusta saatu tummanruskea juoksijapatsas ja se musta vastaosa roikkui sen kaulassa. Monta kertaa kävin alle puolenmetrin päässä, mutta en nähnyt. Pistin anturin kampeen kiinni ja homma näytti toimivan.
Tänään sitten aloin olkkarissa pyörittämään. No, takarengas ja "mangneeton" kontakti ei toiminut. Pari-kolme vuotta sitten minulla oli erinlainen rengas ja nyt ulkohalkaisia on pienempi. Pitihän siinä jonkinaikaa säädellä.
Kymmisen minsaa pyörittelin kun huomasin että kadenssi näyttää kolmea. Siirsin anturia aksiaalisesti pari milliä ja homma alkoi pelittämään. Pienestä oli kiinni.
Olin pyöritellyt parvekkeen oven ääressä ajattelin että läpivedolla homma olisi siedettävää. Vaikka tuulikin, niin suunta oli sellainen ettei mitää läpivetoa tullut.
Eipä siinä mitään. Siirsin systeemin parvekkeelle ja aukaisin vielä toisenkin parvekelasin. Lämmintä ei ollut kuin joku seisemän astetta mutta niin vaan piti ottaa paita pois. Viimeisellä 10:llä minuutilla tuulen suunta kai kääntyi ja silloin olisi mennyt paidankin kanssa.
Tunti piti "ajaa" mutta lenkkisauna painoi päälle joten jätin 45:een minuuttiin. En tosiaan ole käyttänyt tacx:ia monta kertaa ja niilläkin tunti on ollut maksimi. Ei ole laji minun hermoille.
Tänään oli Bosen bluetooth vastamelukuulokkeen päässä ja tuntui että olisi mennyt pidempääkin spotifyä kuunnellen :-)
Syöttelin garminin sivuille manuaalisesti jotain arvoja mitä vastuksen näytöltä saa. Harmi ettei tässä minun mallissa ole bluetoot yhteyttä mitä uudemmissa on. Saisi kaikki arvot suoraan mittariin ja sitä kautta nettiin. Syötin arvot sen takia että pääsee vertailemaan suorituksia.




torstai 31. elokuuta 2017

To 31.08 Keljonkankaan lenkki

Vedin sitten aamusta pidemmän kun loppupäivälle on luvattu sadetta. Juoksu kulki loppua lukuunottamatta ihan ok mutta sykkeet oli koholla. Tänä aamuna kurkku oli kipein sitten maanantai aamun. Liittyiskö hieman kohonneet sykkeet siihen... Loppulenkki piti kiertää Köhniön kautta mutta alkoi tuntumaan lihaksistossa etää suorinta tietä kotiin. Kävelinkin mittari suljettuna jussinparran jyrkän tömpäreen.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Ke 30.08 Kymppi palauttavaa...kai.


Nappasin päivällä kännykällä mittarin kilpailuennusteesta kuvan ja lähetin sen sähköpostilla blogiin. Ennusteet on ennusteita ja ne ei aina ole realistisia ;-)

Lenkin alku oli helppoa eikä alkujäykkyytäkään ollut nimeksikään eli lihaksiston lämpö oli vielä päällä. Takareisikin oli jo parempi, ehkä voltarenin ansiosta(?).

Hain eilen postista uuden modeemin ja tänä aamuna asensin se paikoilleen. Hieman säikähdin kun sekin lakkasi toimimasta. Buuttauksen jälkeen se taas toimi ihan ok. Meinasin tänään viedä lainamodeemin takaisin telian liikkeeseen, mutta taidampa odottaa huomiseen.

Kasiks voisi mennä hajulle katsomaan elokuun kisoja kun Jaakko ja Miika hölkkää kymppiä.

tiistai 29. elokuuta 2017

Ti 29.08 Aamu+ilta

Hieman vasen takareisi häiritsi aamulenkillä. Huomasin kipeyden eilen, mutta olisko se tullut raskaasta sunnuntain lenkistä, tiedä häntä. Saa nähdä uskaltaako iltasella Kotalamelle.  Eilen aamulla myös heräsin hemmotinmoiseen kurkukipuun. Ei edes käynyt mielessä leipä aamupalaksi. Hiemanhan tuo oli arka vielä tänä aamunakin mutta parempaan päin. Juoksu oli vaan loppua kohden raskaampaa ja raskaampaa ja kyllähän tuo lima irtosi.

Sade loppui sopivasti että ehti tehdä iltalenkin ennen lenkkisaunaa. En kuitenkaan viitsinyt mennä sateen jälkeen kotalammelle kun yksi nurkka olisi ollut kuitenkin märkä ja liukas. Lähdin sen sijaan vanhalle tutulle killerinsuoralle. Siellä on vetäneet minua kovemmatkin kaverit ;-)
Oikeastaan tänään piti vetää useampi mutta ei ollut oikein isku päällä. Garminkin kertoi alkuverkan aikana että palautuminen ainoastaan kohtuullinen. Alla on vertailu mutta eihän ne oikein ole vertailukelpoisia keskenään. Tänään alla oli kuitenkin asfaltti ja aikasemmin kuntorata.

Viimeviikolla polven leposärky paheni vaan loppuviikko kohden. Joskus perjantain tienoilla aloin sivelemään polveen Voltarenia. Yleensä minulla ei ole ollut kovin kova luotto näihin voiteisiin, mutta nyt se toimi. Kivut ovat vähentyneet vaikkakaan ei poistuneet.
Tänään iltalenkillä verkassa takareisi tuntui aralle, mutta ei se kovemmassa vauhdissa tuntunut. Mitenkähän sitten huomenna...


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Su 27.08 Viikon "Pitkä"

Ei ollut tänään ongelmia liian kovasta aloitusvauhdista kuten viikko sitten. Yksi välipäivä kovempivauhtisesta auttoi asiaan. Olihan se raskas lenkki. Tiesin että viimeiset mäet on vaikeita ja yhtenä vaihtoehtona olikin kävellä köhniöltä tuleva mäki(6,15/km). Unohdin kuitenkin laajavuoreen nouseva mäen(6,05/km). Kumpikin mäki tuli todella hitaasti ylös. Turha lienee mainitakkaan että tuli vuoden pisin ja edellinen pidempi oli 31.08.2015. Rasitus kasaantui taas tähän loppuviikkon ja pe, la, su tuli suurin osa viikon kilometreistä eli 51.
Palautumisennuste 35h ja TE 3,9.

Garmin kuitenkin kertoo jotain positiivistä:


...ja raportin poikasta:


lauantai 26. elokuuta 2017

La 26.08 Kybä

Ei viitsinyt lähteä maastoon sadepäivänä kastelemaan kenkiä. Puolet lenkistä kuitenkin maapohjalla. Vielä oli eilinen lämpö päällä ja alku oli helppoa. Viimeisessä mäessä sitten jo painoi. Meninkin mäet extrarauhallisesti.
Kun eilen näytti palautumisennusteeksi 49h, niin nyt 19h. Ei mittari näköjään tunne ihan täysin minun kroppaa.


perjantai 25. elokuuta 2017

Pe 25.08 Keuruuntiellä =>13km

Eilen iski laiskuus ja jäi juoksu väliin hektisen päivän jälkeen. Tulihan kuitenkin vähän pyöräilyä kun kävin hakemassa gigantista Boset. Joo ja päivällä vähän hyötyajoa jota ei edes viitsinyt kellottaa. Kyllä Boset on hianot ja äänet kohdillaan :-)

Aamulla kävin ennen aamupalaa parin suklaapalan ja pain kofeiinitabletin voimalla hölkkäämässä kutosen. Kofeiinia otin että sain itseni edes jotenkin hereille. Kesällä yritin jonkun kerran tehdä lenkkejä ennen aamupalaa mutta vaikeaa se oli. Nyt tuntuma oli yllättävän hyvä. Menin pintakaasulla ja mäet erittäin rauhallisesti. Oikeastaan odotin ainakin alussa hieman parempia kilsa-aikoja kun tuntui niin kevyelle alun jäykkyyden jälkeen.
Päivällä heitin pyöräreissun kaupunkiin hakien telialta uuden modeemin rikkoutuneen tilalle. Oikeastaan se on vain lainamodeemi kun varsinainen tullee ensiviikolla postissa. Samalla reissulla kävimme Jaakon ja Miikan kanssa perinteisellä juoksulounaalla. Tommikin tuli lounaan jälkeen jutustelemaan ja vierähtihän siinä reilu kaks tuntia thaimaalaisessa.

Iltalenkkinä oli hieman normaalia vauhdikkaampaa keuruuntiellä perinteisellä reippaan pätkällä. Puolitoista kilsaa verkaa ja pitkähihainen tienvarteen ja hihattomalla ja shortsella matkaan. Oli vaikeaa arvioida sellainen vauhti jota jaksaisi koko kympin matkan. Ylämäkiosuudet otin varmanpäälle rauhallisesti. Viimeinen kilsa kääntöpaikalle on oikestaan kokoajan ylämäkeä ja se menikin 5,05/km. Takaisinpäin tullessa on ikäviä ylämäkiä joissa huonokuntoinen vetää helposti ööveriksi. Tänään nekin meni maltillisesti. Menomatka 23,09 ja paluu 22,28. Ero selittyy sillä kääntöpaikan ylämäellä. Viimeiset pari kilsaa pikkasen puristin mikä näkyykin sykkeissä.
Garmin kertoo että trainin efect oli 4,5(1...5) ja palautumisennuste seuraavaan kehittävään 49h.
En olekkaan ainakaan vuoteen juossut lenkkiä alle viiden keskarilla.

Jos huomenna eksyy lenkille, niin voisi mennä maastoon, jotta saa kilsavauhdit riittävän hitaaksi. Se että onko se sitten paljon kevyempää on ihan toinen juttu.


keskiviikko 23. elokuuta 2017

Ke 23.08 Sama kuin viime lauantaina.

Eilen jäi lähtemättä lenkille kun alkoi satamaan vettä. Näin sitä on tullut mukavuudenhaluiseksi ja nykyään kun ei ole mikään välttämättömyys lähteä. Oikeastaan maanantain lepo vain siirtyi tiistaille.
Oli kyllä lähellä että tänäänkin olisi jäänyt väliin. Ei oikein ollut lähtöhaluja. Ensimmäinen lähtöyritys jäi lyhyeen kun huomasin että sykevyöstä puuttuu lähetinosa. Toisella lähdöllä aloitin uuden harjoituksen kun oli mielessä että vertailen garmin connect:issa edelliskerran harjoitusta tähän ja tarkoitus oli tehdä identtinen harjoitus. No, perseelleenhän se meni heti alkuverkassa. En näköjään mennyt samaa reittiä.
Teki hyvää eilinen lepopäivä. Lihaksisto oli jo palautunut ja juoksukin oli melkein rentoa alkukankeuden jälkeen.
Tänään olisi mennyt useampikin "veto" mutta täytyy vaan malttaa. Joku olisi huolestunut siitä että nyt oli korkeammat sykkeet vaikka nopeammassa vauhdissa, mutta minusta se on positiivinen asia. Nyt sykkeet jaksoi nousta. Viime lauantaina oli rasitusta elimmistössä joten sykkeet ei jaksanut nousta. Palautusosuuden sykkeet taas oli melkolailla samalla tasolla kuin viimeksi vaikka vetovauhdit oli kovempia. Tärkeämpää olisi saada tippumaan noita palautusosuuden sykkeitä, sillä se osoitus kunnon noususta. Tänään kuitenkin juoksu oli helpompaa kuin viimeviikolla.

Viime lauantain ja tämän päivän väliajat ja keskisykkeet:

     

maanantai 21. elokuuta 2017

Ma 21.08 Palauttava

Tuli sitten kumminkin lähdettyä vähän hölkkäämään. Tänään ei ollu vaikeuksia juosta hiljaa. Varsinkin ylämäet otin ihan rauhallisesti. Viimeiset puolitoista - kaks kilsaa painoi jaloissa. La-Su treenit vaati veronsa.
Vasemmassa polvessa on ollu muutaman päivän lepokipua tietyssä asennossa. Tänään juoksuun lähdössä oli lihakset ja nivelet jäykkinä, mutta varsinaisesti juoksua haittaavaa kipua ei ollut. Täytyy seurata tilannetta. Kivun kanssa en enää juokse. Ei tarvitse.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Su 20.08 Järvenkierto 15km

Taisi jäädä eilisestä vauhti päälle. Yritin kyllä mennä kevyesti mutta jalat vaan vei. Kun huomasin että menen liian kovaa ja harjoituksesta tulee rasittava, niin annoin mennä rennosti "kovaa". Huomenna sitten levätään.
Lenkistä tuli vuoden pisin ja samalla "kovavauhtisin".
Menin siis pyörällä Alballe ja lähdin sieltä juoksemaan. Vauhtia selittää myös se ettei tarvinnut juosta mäkiä ja alla oli asfaltti sekä adizerot. Juoksun jälkeen pyöräilin lidl:in kautta kotiin. Ei ollut enää loppumatkasta pyörityshaluja eikä tosin pyöräilykenkiäkään.
Ennen lähtöä tein juoman valmiiksi jotta saa juoksun jälkeen juoda. Laitoin pullon vähäksi aikaa pakastimeen viilentymään ja sinnehän se jäi jäätymään.

lauantai 19. elokuuta 2017

Sykkeen kohotusta

Alkaa mennä sykkeet jo liian alas ,joten piti tänään vähän kohotella niitä. En tiedä mikä oli harjoituksen nimi vauhtilekittely, Wauhdinvaihtelu(WV), intervelli vai mikä. Sykeenkohotus taitaa olla paras nimi. Eipä tuo syke paljoa laskenut hölkkäpalautuksessa. Kyllä se kunto on katoavaista. Joskus aikoinaan tuo kovempi vauhti saattoi olla ihan peruslenkin vauhti. Näillä kuitenkin mennään.
Oli likellä ettei jäänyt lenkki väliin. Jos olisi satanut pikkasen pidempään, niin olisi jäänyt lähtemättä.

Sain kun sainkin tänään uudet lukkorungot paikoilleen. Oikeastaan viimeinen meni ihan oikein paikoilleen. Siinä tosin joutui jo käyttämään metalliporaa.