tiistai 29. heinäkuuta 2008

Ti 29.07 Lihakset kipeinä (edit)

Eilen illalla pääasiassa polkuja ja purua pitkin n. 17km. Sunnuntain lenkistä kipeytynyt lonkka ei juostessa vaivannut kovinkaan paljon, mutta reidet oli kipeät. Sitä se juoksutauko teettää...
Tänään aamulla ennen seitsemää maastoon aamulenkille. Selkä ja reidet oli todella kankeat, mutta aika pian sitä pääsi kuitenkin lämpöön. Juoksua 8km. Keli oli aivan loistava. Piipahdin siinä samalla lakkasuonkin reunassa, mutta kovin pitkälle ei viitsinyt lenkkareilla mennä. Voi olla että tänä kesänä ei enää ehdi lakkasuolle. Näyttää tuo loppuviikon ohjelma sen verran tiiviille.

Iltalenkki: Veryttely(4km) polkuja pitkin Kotalammelle. Ensimmäinen veto(1127m) todella nihkeää. Hengitys ei kulkenut, 4,10. Toinen samanlainen, 4,05. Kolmas taas samaa rataa, 4,04. Lopetin homman siihen. Turha tempoa kun ei irtoa. Olisi pitänyt pitää se eilinen siinä kevyessä kasissa mikä oli tarkoitus. Loppuverkka taas poluilla noin 4,5km. Huominen taitaa jäädä korkeintaan yhteen lenkkiin synttäreiden takia...

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Su 27.07 Lomailua...

Kävin tänään sitten oikein lenkilläkin ;) Lähtö klo 10:30 ja lenkki Jyväsjärven ympäri. Tarkistin että olisiko ketään juoksijoita Alballa klo 10, mutta eipä näkynyt... 21km:n kohdalla piti ottaa kävelyaskeleita ja eiköhän joku tuttu tullut heti paikalle ;) Erik se oli "kotikulmillaan" pyöräilemässä. Käveltiin siinä sitten Erikin kanssa reilu puoli kilsaa ja kävin välillä lähteellä juomassa. Neste auttoi sen verran että jaksoin taas juosta kotiin asti, vaikkei se helppoa ollut. Lenkin pituudeksi peräti 25km. Kyllä on mies päässyt huonoon kuntoon ;(
Saattoi tänään painaa edellisen kolmen päivän rankasavotta. Kävi nimittäin kunnon päälle kun viimeisenä päivänä raahasi suurehkoja pöllejä ylämäkeen... ja hiki virtasi kaikkina kolmena päivinä. Yritin tosin kovasti pitää nestetasapainoa yllä ;)
Viime viikon alkupuolella oli hieman lämpöäkin. Puolen viikon maissa olin pari päivää villoitustalkoissa systerin mökillä ja sunnuntaina kävin hölkkäämässä Suolahdessa. Juoksu ei ollut todellakaan helppoa. Oman sarjan voitto kuitenkin. Se tosin ei paljoa lämmittänyt (varsinkaan siinä sateessa) ;) En ole edes viitsinyt laskea kilometrivauhtini enkä taida laskeakkaan. Turha masentaa itseään.
Juoksu on siin jäänyt tosiaankin vähiin. 1. lomaviikolla-77km, 2.-50km ja 3. -43km

lauantai 12. heinäkuuta 2008

La 12.07 Välipäivä...

Runnista on sitten kotiuduttu. Elimmistä ei toimi vieraissa olosuhteissa ihan siten kuten kotimaisemissa. Varsinkin kun koko-ajan on jotain ohjelmaa... Nälässä ei tosin tarvinnut olla koko aikana ;)
Keskiviikkona taisin vetäistä aamusta 11km mäkisessä maastossa. Hienoa juosta metsäteillä keskellä ei mitään ;) Ohjelmaa oli sen verran ettei pystynyt vetämään koko ajan kahta lenkkiä päivässä. Torstaina vetäsin kuitenkin saman lenkin kuin maanantaina eli 20km. Nyt lenkki tuntui huomattavasti lyhyemmälle kun tiesi suurinpiirtein missäpäin juoksi. Tosin meinasi tulla hasari kun ajattelin juosta lenkin ilman karttaan katsomista. Onneksi kuitenkin pysähdyin ihan rauhassa tutkimaan kartaa, muutoin olisin ollut todella hukassa ja ulkona karttalehdeltä. Jännä huomata miten toisella kerralla samalla reitillä kiinnitti huomioita pikkuasioihin. Tikan kolo, naru liikennemerkissä, putki ojassa jne. Perjantaina lähtöpäivän kunniaksi hölkkäilin aamusta 8km. Alku oli todella nihkeää vaikka yritin ennen lähtöä hieman jumpata ja venytellä. Oma sänky on kuitenkin aina oma, vaikkei sekään ole niistä parhaimpia. Paluumatkalla pidimme tauon Suonejoellä jossa oli mansikkakarnevaalit juuri alkamassa. Pitihän sitä käydä samalla moikkaamassa Tumppiakin joka istui kuin tatti työpöytänsä ääressä ;) Poislähtiessä katsastin samalla Tumpin planttaasin. Ei paha.
Tänään ei sitten lenkkiä. Jos olisin ollut kaukaa viisas niin olisin voinut ehtiä poikien kanssa lenkille keskipäivällä, mutta en osannut ajatella niin pitkälle...

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Ti 08.07 Löysää

Eilinen iltalenkki olikin aika raskas. Voi olla että vauhti vierailla pikkuteillä kiihtyi hieman liian kovaksi kevyelle lenkille. Missasin yhden risteyksen koska en uskonut sen olevan sen minkä kartalla näin. Siinä sitten 12km:n lenkki vaihtuikin 20km:n lenkiksi ;) Olin tähdännyt että ehtisin noin tunin lenkin jälkeen juuri ja juuri saunaan. Mutta en sen parikymppisen lenkin jälkeen sitten enää ehtinytkään. Tulipahan tehtyä maaseutumatkailua. Surullista vaan nähdä että pikkuteiden varsilla suurin osa taloista oli autioina. Olleet jo pitkään... Eilisen päivän kokonaissaldo 30km.
Tänään jätin suosiolla aamulenkin väliin. En olisi oikeastaan kunnolla ehtinytkään. Iltapäivällä kävin tutkimassa paikallisen padon joka oli ollut jo viimevuosisadan alkupuoliskolla vesihierontapisteena. Taisi jo Marskikin käydä hierottamassa selkäänsä. Seuraavaksi tutkin paikallisen "pururadan". Sen jälkeen iski laiskuus lähteä kiertämään lisälenkkiä kauemmaksi. Eli lenkin pituudeksi tuli ainoastaan 6km ;) ...ja päälle vedessä lillumista ja saunomista...

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Ma 07.07 Lillumista

Täällä sitä Runnissa lillutaan kylpylässä ja istutaan valmiiden lihapatojen ääressä. Hirvittävää tämä jatkuva syöminen. Aamulla pääsin lenkille vasta kymmenen maissa raskaan aamupalan jälkeen. Oli todella nihkeä kymppi. Vasta loppumatkasta alkoi elimmistö muistamaan minkälaista se juoksu on.
Lauantai iltapäivä ja sunnuntai aamupäivä meni rankametsässä. Tekee välillä kropalle hyvää tuollainen ruumillinen työ. Paitsi että siitä tulee kipeäksi ;)
Pakko päästä iltalenkillekkin, muutoin paino ehtii nousta usealla kilolla perjantaihin mennessä ;)

perjantai 4. heinäkuuta 2008

04.07


Eilen ilpapäivällä tuli se seiska mikä oli tarkoituskin +päälle vielä 5xn.100m +se ruohonleikkuu ;)
Tänä aamuna loistavassa aamukelissä pikkasen reilu tunti juoksua eli noin 13km. Kulku oli aika hyvä. Lopussa hieman reippaampaa koska törmäsin työkaveriin joka oli tulossa pyörällä töihin. Hän sentään juoksi Pielavedellä loppuun, vaikka tosin juoksikin puolikkaan, mutta siitä huolimatta ;) Olisin ehkä juossut hieman pitempääkin mutta tulin sitten kaverin kanssa samaa matkaa työpaikalle.
Iltalenkillä suuntaan kävellen terassille kesäloman alkamisen kunniaksi. Seuraava päivitys saattaa tulla vasta reilun viikon kuluttua. Saattaa olla että viikonlopun lenkit jää vähälle matkustelun ja mahdollisen puusavottahomman takia. Sunnuntaina lähdemme viideksi päiväksi kylpylään pohjoissavoon. Kartan mukaan siellä näyttäisi olevan hyvät lenkkimaastot. Toivottavasti ehtii hyödyntämään ne...

torstai 3. heinäkuuta 2008

03.07


Aamulenkki kulki "yllättävän" hyvin. Toisaalta se saattaa olla merkki että lihaksisto ei ollut vielä alkanut palautumaan eilisestä treenistä.
Iltalenkkinä tulee olemaan kevyt seiska ja ruohonleikkuu ;)

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Ke 02.07 Vetopäivä

Tuntuu että aamulenkit menee paremmalla tuntumalla kuin iltalenkit. Mistähän sekin johtuu...
Tänään aamulla kutonen(älkää kertoko kenellekkään mutta mittausten mukaan se 7120m) ;).
Iltalenkillä alkuveryttely oli melkoisen nihkeää. Kotalammelle päästyäni(5km) mietin jo että tuleekohan tästä mitään. Tunne vain vahvistui ensimmäisen vedon jälkeen. Todella jäykkää ja aikakin oli peräti 4,14! Siinä vaiheessa ajattelin jo että taitaa vedot jäädä kahteen-kolmeen. Tuntuma kuitenkin hieman parani seuraavissa vedoissa. Vaikka jäykkää olikin kello kuitenkin kertoi että vauhti parani koko ajan. Loppuverkaksi 3km.
Ajat: 4.14/4.04/3.59/3.53/3.48 => k.a. 3.59,3

Tänään Tumpin auto oli vissiinkin saanut hieman raekuuroa päällensä. Taitaa eskortti olla kovapeltinen auto?

tiistai 1. heinäkuuta 2008

01.07 Testi päivitys sähköpostilla

Kekkasin että pystyn päivittämään blogiani sähköpostin avullakin. Aiemmin en ole pystynyt päivittämään sitä täältä töistä käsin, koska pääsy blogien hallintaan ja kommenttien katselukin on estetty.
Tänä aamuna juoksu tuntui jo huomattavasti paremmalle verrattuna eiliseen aamuun ;)

Päivitys työsähköpostilla onnistui muuten hyvin mutta otsikko tuli hieman hassuna.
Iltalenkki ei sitten sujunutkaan ihan niin hyvin kuin aamulenkki. Juoksentelin laajavuoren takamaastossa latupohjia ja polkuja. Kävelin suosiolla suurimmat ylämäet ja naatiskelin maisemista. Loppumatkasta sitten taas juoksu alkoi kulkemaan kohtalaisesti. Vaikkei vielä varsinaisia helteitä olekkaan, niin tuokin lämpö(+22) tuntuu melkoisen kuumalle, kun elimmistö on tottunut siihen +12 asteeseen ;)