perjantai 22. heinäkuuta 2011

Pe 22.07 Kävelylenkki

Ei oikein tänään irronnut. Taitaa alkaa jo väsy painaa huonokuntoisella miehellä. Noh, levollahan siitä selviää. Juoksua 7km+ kävelyä jokunen kilometri. Mikäs siellä kävelessä kun kelit on kohdillaan ja ei ole mihinkään kiire.
Tämän päivän ohjelmassa on säädättää hieman pyörää ja rannalla löhöily. Saatampi ostaa kunnon maantiepallotkit cyclocrossiin.

torstai 21. heinäkuuta 2011

To 21.07 ihana sade

...ja taas tänä aamuna 5:30 hereillä. Nyt kuiten sain onneksi vielä hieman nukuttua, vaikkei ylös noustua siltä tuntunutkaan.
Tällä kertaa söin aamupalan ennen lenkille lähtöä. Vitkuttelin lenkille lähtöä sen verran että alkoi tihkuttamaan juuri sopivasti. Ukkonen jyrisi koko lenkin ajan ja tulipa sieltä muutama salamakin. Kiersin Laajavuoren vuorenlenkin lisättynä pienellä lisäkiemuralla. Välillä tulikin sitten vettä oikein kunnolla mutta sehän oli vain lämmintä kesäsadetta. Hieman ennen takarinnettä tuli eilisen sprinttisuunnistuksen porukkaa sateessa vastaa Lakasen "johdolla". Ei ollut nekään sokerista tehty ;) Lenki oli oikeastaan suurimman osan matkasta, alkua lukuun ottamatta, melkoista "raahautumista". Taisi eilinen lenkki painaa. Kilsoja 11,4 keskivauhdilla 5:04/km.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Ke 20.07 Pidempi aamulenkki

Aamulla heräilin samoihin aikoihin kuin yleensä työarkipäivinäkin, eli 5:30. Yritin vielä saada unta mutta huonolla menestyksellä. Nousin suosiolla ylös siinä seisemän maissa. Aamupalaksi suklaapatukka ja lasi vettä ja baanalle. Ehkäpä hyvä näin sillä kaiki merkit viittasi tulevaan kuumaan päivään. Lähtiessä oli jo +19 astetta ja kosteus tapissaan. Varjossa oli kuitenkin vielä siedettävän viileää. Laajarin mittari tosin näytti auringossa +25, joten onneksi sitä varjoa oli kuitenkin vielä ihan kiitettävästi. Kääntöpaikalla entisen Tuomiojärven leirintäalueen kohdalla nappasin kuitenkin suosiolla verkkopaidankin pois. Energiat riitti melkein loppun asti muttei ihan. Loppumatka oli jo melkoista raastamista. Kilsoja puolimaratonin veran eli 21,1km - 4:48/km, eli olen todistettavasti 1:41:31 kunnossa, mutta enpä paljon paremmassa...

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Ti 19.07 Hieronta + lenkki

Aamulla tiukanpuoleinen 45 minuutin hieronta Markuksella. Pääsin hieronnasta jo yhdeksän maissa mutta liikkeet joihin oli asiaa aukesivat vasta kymmenentä. Tapoin aikaa käymällä kävekadun varrella sämpylällä ja kahvilla. Seppälään päin pyöräilin sitten etavavauhdilla. Päivän ostossaldo mm tekninen paita, läppäriin kohtuulliset kaiuttimet, USB-hubi ja kukkaruukku :) On se kun teknisen paidan lähtöhinta on melkein 50e ja eilen ostin Lidlistä kaksi pyöräilypaitaa kahdellakympillä.
Lounaan Hippokselle olin sopinut Markun kanssa ja sinne mennessä mukaan lähti myös Miika. Kiva nähdä välillä juoksijoita jotka juokseekin :)
Loppupäivän touhuilun ja siivoilun päätteeksi erittäin kosteassa kelissä(+19`) kevyt 9,2km - 4:52/km. Kerrankin toivoin kunnon sadetta lenkin ajaksi, mutta sain tyytyä vain pieneen tihkuun.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Ma 18.07 Ensimmäinen lomapäivä

Aamupäivä/päivä menikin kaupoissa pyörimiseen ja parin pyykkikoneellisen hoitamiseen. Tämä ramasi sen verran että oikaisin itseni pariksi tunniksi sohvalle lukemaan dekkaria :)
Iltapäivästä vetäsin lenkkarit jalkaan ja suuntasin latupohjille sekä pikku poluille. Kävin matkalla katsastamassa yhden tutun lakkapaikankin. Sen verran oli kypsiä että sai muutaman kourallisen suuhun, mutta en taida laittaa huomenaamuna kelloa soimaan lakkareissua varten. Ei niitä nyt sentään niin paljon ollut. Pongasin jopa yhden itselleni uuden polunkin! Saattaa tosin olla että olen sen joskus vuosia sitten juossut toisinpäin mutta en ole varma. Sen verran noita lähimetsiä on tullut kierrettyä että harvoin enää tulee uusia polkuja vastaan. Tehollisia juoksukilsoja 16,4km keskivauhdin ollessa hieman päälle 5min/km. Täytyy myöntää että loppuvaiheessa alkoi jo tuntuman lihaksistossakin...
Huomenaamuna onkin hieronta jo klo 8:15, joten joutunee laittamaan kellon kuitenkin soimaan.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Su 17.07 "pitkä"

Pitkästä aikaa sain itseni sunnuntaiaamupäivällä lenkille. Lenkkikeli mitä parhaasta päästä, +16 ja pääosin pilvistä. Suuntasin suosiolla maastoon, eli polkuja, kärryteitä, latupohjia, jolloin joutuu keskittymään askeleen hakuun enemmän kuin kipuun. Loppupuolella lenkistä pysähdyin katsomaan almäkiajon SM-kisan harjoituksia. Itse kisasta näkyisi tulevan ihan live kuvaakin.  Aika hurjaa touhua! Kilsoja lenkille peräti 16,3km - 4:56/km. Edellisen kerran tuota pidenpään olen juossut helmikuun 13. päivä 19,5km ja kerran tammikuussa 17km!

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Pe 15.07 Loma

Aamulla kevyt 5,2km - 4:39/km + 4 kierrosta salitreeniä.
Iltasella oli tarkoitus kiertää edes pieni lisälenkki, mutta "lomareppu" oli sen verran painava, että tulin samaa reittiä kuin aamulla vauhdilla 4:45/km.

torstai 14. heinäkuuta 2011

To 14.07 Aamulenkki + iltalenkki

Aamulenkki juosten meni normaaliin tapaan. Ei tarvinnut linkata mutta ei paljoa muutakaan. Juoksua 5,2km - 4:42/km. Iltalenkki ehkä hieman pidennettynä, jos siltä tuntuu.
Päivitän blogin työkoneelta kun kotikone alkoi taas temppuilemaan windows päivityksen jälkeen eikä suostunut käynnistymään. On taas hukannut käynnistystiedoston enkä tiedä jaksanko alkaa leikkimään se kanssa tänään.

Iltalenkki oli aika tuskainen. Juoksua 9km - 4:41/km. Parissa ylämäessä pysäytin kellon ja kävelin suosiolla.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Ke 13.07

Aamulla pyörällä töihin + kevyehkö salitreeni.
Iltalenkkinä pyöräilyä 35,6km. Oli melkoinen tuuli, joten keskinopeus jäi alle 28km/h. Patellajänne ei oireillut, joten taidan kokeilla huomenna juosta työmatkat. Edelleen se hieman rutisee kävellessä muutei niin pahasti kuin alkuviikosta...kuulostellaan.

maanantai 11. heinäkuuta 2011

Ma 11.07 Ei sittenkään

En tiedä johtuiko hieronnasta vai mistä mutta koipi on taas juoksukelvoton. Edellisen hieronnan jälkeen oli sama juttu. Aamulla yritin lähteä juosten töihin mutta jo puolen kilsan päästä totuus paljastui. Kävellen takaisin kotiin ja pyörällä töihin. Pyörälläkin täytyi vetää pienellä vaihteella jottei tule vääntöä. Tällä hetkellä kivaa leposärkyä. Hieman syö miestä. Täytyy vaan yrittää sinnitellä ainakin syyskuulle jos sais edes kuvauksen ilmatteksi...

torstai 7. heinäkuuta 2011

To 07.07 Pyörälenkki

Aamulla kevyt 5,1km - 4:55/km + pienimuotoinen salitreeni. Kulku ok polvi ei.
Iltalenkille piti lähteä töistä ajoissa, mutta menihän se taas reilusti yli viiteen ennen kuin pääsi lähtemään. Taisi siinä mennä hieman aikaa lenkkireitin arpomiseenkin ;) Otin retkilaukun vyötäisille jotta sain sinne lompakon, puhelimen, paidan, avaimet mukaan ja vesipullot eristettyyn pullotaskuun. Lämmin vesi muovipullosta ei nimittäin ole mikään makuelämys. Valitsin jo kerran aikasemmin tänä vuonna pyöräilemäni Savion lenkin hieman pidennettynä. Hieno reitti! Laukaassa teki mieli pitää ensimmäinen tauko kun nälkä alkoi kurnimaan vatsassa. Maltoin kuitenkin mieleni :) Laukaasta Jyväskylään tuli jo painettua sen minkä enää jaksoi. Huomasin nimittäin että yksi pyöräilijä oikaisi Jyväskylään päin kun itse tein vielä ketunlenkin. Puolessa välissä sain selän näkyviin mutta hieman ennen Kaupunkia piti löysätä kun pohkeet alkoi krampata. Kaveri kuitenkin rullaili kaupunkialuella joten sain kuitenkin hänet kiinni. Muutama sana ehdittiin vaihtaa ennen kuin tiet erosi. Lenkki numeroina 74km - 28,5km/h - 2h 41min. Ensimmäisenä kotiinpäästyäni piti saada ruoka lämpiämään. Onneksi olin tehnyt eilen sen verran suuremman annoksen että siitä riitti vielä tälle päivällekkin. Kyllä maistui! Tänään ei ollut vapaa-ajan ongelmia... ;)

Huomen aamuna oli suunnitelmissa vetää aamulenkki ennen hierontaa mutta antaas katto ny. Voipi olla etten laita edes kelloa soimaan ja käyn lenkillä jos satun heräämään ajoissa. Näillä keleillä tuo hiki irtoaa niin rajusti ettei viitsi juostakkaan hierontaan...

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Ke 06.07

Aamulla kevyt 5,3km-5:04 + salitreeni ja iltasella 9,2km-4:57. Hieman oli nihkeää menoa kunpikin treeni ja iltasella oli taas kunnon hikilenkki. Huomenna taitaa vaihtua kulkupeli.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Ti 05.07 Jalkateräjumppaa

Aamulenkillä ei ollut sen kummemmin ongelmia kuin aikasemminkaan. Juoksua 5,1km-4:55/km.
Iltalenkillä puolen kilsan jälkeen ei tiennyt olevansa likelläkään kaupunkia. Aivan työpaikan vierestä lähti polku jonka näin lounastunnilla...oikeastaan tiesin etsiäkkin sitä. Polku oli paikoin erittäin juurakkoinen ja kivinen, eli siis oikein hyvää jalkajumppaa, koordinaatio-, kimmoisuus yms harjoitetta. Jalassa kun oli vielä täysin tukemattomat Niket. Sekin hyvä puoli tuossa maastossa oli ettei siinä ehtinyt ajattelemaan polvikipua. Piti vain keskittyä koko ajan seuraavaan askeleeseen. Sitä hauskaa ei kuitenkaan pitkään riittänyt, vaan piti mennä siirtymätaipaleelle seuraavaa metsätaivalta varten. Jkl-Muurame moottoritien ali menee alikulku josta lähtee kärrypolku, joka muuttu pian poluksi (jos havaitsee kääntyä ajoissa oikealle), joka vie Ladun-majalle. Se on myös paikoin mukavan haastavaa. Ladun-majalta Keltinmäkeen on taas pientä hiekkatietä ja latupohjaa. Muutaman kisan jälkeen piti heittää paita pois kun kone alkoi jo keittämään vaikka lämmintä ei ollut kuin 19 astetta ja taivas oli pilvessä. Pelolla odottelen seuraavia hellelenkkejä... Kilsoja tälle reissulle tuli 11,9 keskivauhdin ollessa 5:13/km.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Ma 04.07

Aamulla pyörällä vaikka pitikin mennä juosten. Pyörä piti saada töihin, kun lähiravintola sulki ovensa heinäkuuksi ja piti etsiä lounasta muualta.

Iltaharjoitus: ~17:30 salille jossa 4 kierrosta 5 liikkeen sarjoja. Päälle oli tarkoitus juosta kevyt-lyhyt veryttely. Alkulenkki oli taas normaalia kinkkaamista. Neljän kilsan paikkeilla tapahtui pientä turtumista kivussa ja välillä pystyi jopa juoksemaan rennosti. Tuntumakin oli yllättäen ihan ok. Varsinkin "maastossa" juoksu tuntuu olevan koivelle parempi. Kiersin vuorenlenkin Laajavuoressa ja lopussa jopa hieman kirrasin vauhtia :) Olipa se jännä ja kiva tunne juosta välilä hieman "vauhdikkaammin". Kerrankin jäi juoksulenkintä hyvä fiilis! Kuulostellaan nyt kuitenkin huomenaamuna mitä koipi tykkäsi tämänpäiväisestä. Kilsoja(garminin mukaan) 13,2 - 4:38/km.

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Pe 01.07

Aamulla pyörällä töihin 6,3km-32,6km/h ja salitreeni. Iltasella 6km taas pyörällä ja aikamoisessa helteessä. Saipahan ainakin hien.