sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Su 24.02

Laitoin kellon aamulla soimaan että että ehtii vielä pakkaskelillä tekemään hiihtolenkin. Olisi vaan kannattanut nukkua kunnolla, sillä ei tuo lenkki oikein kulkenut, eikä kone käynnistynyt ollenkaan... Hiihtoa 21,6km nihkeällä luistolla. Pakkasta vajaa 2 astetta. Ladutkin oli melkoisen roskaiset tuulen jäljiltä.

Viikon kilsat: 203km
Talven kilsat: 1211km

lauantai 23. helmikuuta 2013

La 23.02

 Aamusta ennen kuin jyväshiihdon porukka ennätti isolla joukolla ladulle, hiihtoa 28km(ks138). Alussa oli hieman pito-ongelmia, mutta ne tokeni tervanollalla. Muutaman mäen vetäisin hieman reippaammin, jotta sai pumpulle hieman töitä. Keli oli melko luistava ja pakkasta -3=>-1. Eilisen lenkin keskisyke 134.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Pe 22.02 Latukäyttäytymistä

Keli alkaa pikkuhiljaa lämpenemään. Tänään pakkasta kolmisen astetta ja tervamiinus piti loistavasti, vaikka hieman söikin luistoa... Hiihtoa yhteensä 24km(ks134). Pelkäsin hieman että meno olisi väsynyttä, mutta meno oli ihan ok. Suuntana oli Keljonkangas matkalla kaikki koukerot kiertäen.

Hieman ihmisten latukäyttäymisistä:
- Hienoilla naisilla on mukanaan paperinenäliinat joihin niistävät nenänsä. Sitten ne nästyykit vaan heitetään siihen ladulle :(
- Hädän tullen virtataan suoraan ladun viereen ja joskus jopa ladulle, eikä edes peitellä jälkiään. Siinä ne sitten loistaa päiväkausia, jos ei sada lunta. Ei ennen tollee. :(
- Lähdetään hiihtämään ja otetaan koira mukaan. Sitten kun siitä huomauttaa, niin ainoat kommentit: minä pidän siitä huolen, minä pidän siitä huolen, minä pidän siitä huolen, minä pidän siitä huolen... :(
- Kävellään ladulla vaikka lähellä menisi aurattu tie. :(
- Leveä luistelubaana, mutta ei vaan tunnu riittävän. Luistellaan reunassa siten että rikotaan perinteisen latu. 4m leveä baana ei riitä. Pitäisi varmaan olla 8m. :(
- Latujen risteyksissä kartta jota sitten jäädään pällistelemään mahdollisimman keskelle hiihtouraa ja vielä isommalla porukalla. Ei olisi iso homma ota pari askelta sivuun ja päästää muut vapaasti menemään :(
- Alamäissä aurataan toinen suksi ladulla ja pilataan latu-ura. Pois ladulta luistelubaanalle ja aurataan sitten siinä, niin muut saa laskea turvallisesti ehjällä ladulla. :(
- Evääksi karkkia ja paperit heitetään ladulle. :(
- Päästetään koira paskomaan ladulle. :(
- Hevosella ladulle. :(
- Hiihdetään kaksi tai jopa kolme rinnakkain. :(
- yms.

Pääsimpäs purkautumaan :)

torstai 21. helmikuuta 2013

To 21.02 Vesanka

Aamulla perinteistä hiihtoa 21km Keljonkankaan suunnassa. Pakkasta 10 astetta. Nihkeä keli.

Illalla edelleen perinteistä vaihteeksi Laajavuoren suunnassa. Kuntokympiltä poikkesin Vesangan suuntaan ja kiersin siellä ~5km kuntoladun. En ollutkaan ennen kiertänyt sitä ympäri. Yllättävän paljon mäkeä. Hiihtoa 27km ja pakkasta 6 astetta. Lopussa oli hartiapankki jo aika tyhjä...

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ke 20.02 Hiihtelyä pokkari taskussa

Linkki: Matkalla otetuja kuvia.

Tänään piti olla lyhyt kevyt 20km. Keli oli kuitenkin niin loistava ja aurinkoinen että lipsahti 31,8km. Pakkasta -7=>-5 astetta. Suksi pelasi ja maisemat oli hienoja :-) Lenkki suuntautui kohti Muurametta...


tiistai 19. helmikuuta 2013

Ti 19.02 Mäkivetoja



(juoksu)Lounaan jäljeen tarkemmin...

No niin nyt elimmistö ravittu thaimaalaisessa ja hyvässä seurassa :-)
Treeni alkaen klo 8 meni siten että alle verkkaa 12km. Sykkeissäkin nekee että alkumatkasta ne oli melko korkealla. Ei noita alkumäkiä voi mennä niin hitaasti että vauhti pysyisi aerobisella alueella. Keskisyke kuitenkin "vain" 145. Oli muuten sykevyö eka kertaa päällä tänä talvena(hiihtäessä).
Vedot meni ajallisesti seuraavasti: 3:27/3:28/3:25/3:19/3:24/3:23 ja keskisykkeinä: 164/165/167/170/170/170. Palautuskeskisykkeet: 142/146/147/156/152.
Oikeastaan treenissä oli vain se erikoista että en saanut maksimisykkeitä yli 180:n. Siihen voi olla syynä se että maksimisykkeet on laskenut iän myötä tai että elimmistö on vielä hieman väsyneessä tilassa.
Keli oli hieman nihkeä koska juuri lenkille lähtiessä tuli lyhyt mutta sakea lumisade. Pakkasta oli 2...3 astetta. Loppuverkkana 6,6km ja kokonaismatka 25,5km(ks145).
Lenkin lopuksi tuli jäätyä norkoilemaan Kotalammella reiluksi puoleksi tunniksi märällä paidalla. Toivotavasti ei tule jälkiseuraamuksia.

maanantai 18. helmikuuta 2013

Ma 18.02 Peruslenkki

Tämän päivän peruslenkki oli 24km. Pitoa oli hieman liikaakin. Sama voide kuin sunnuntaina, mutta hieman paksummalti. Latu vaan ei ollut liipalla kuten eillen, joten voide meinasi hieman jäätyä ja sen huomasi luistossa. Raskaampi lenkki kuin eillen kun ei saanut suksea kunnolla liukuun. Aikaa meni 1h 55`.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Su 17.02 Parempaan suuntaan

Perjantai:
Pienen lepotauon jälkeen uusi yritys. Keli oli jotenkin ihmeellinen enkä saanut suksea toimimaan kunnolla. Eipä tuo kulkukaan ollut kummoinen: väsytti, jalkaan sattui, ei huvittanut... Hiihtoa ~16km.

Lauantai:
Vähän parempi kulku eikä jalkaan sattunut niin paljon kuin perjantaina. Suksikin toimi pienen säädön jälkeen.  Hiihtoa 27km. Iltapäivällä Hipposhallissa SM-halleja seuraamassa. Kannatti lähteä vaikka meinasin jo passata päivän kisat.

Tänään:
Kello soimaan ja hiihtämään jo klo 8. Pidot(terva 0...-3) olin laittanut jo edellisenä iltana "varmanpäälle". Ilmassa kuitenkin pieni jäätävä tihkua ja suksi ei toiminut ihan odottamallani tavalla. Lisäsin fluoripidon +2...-2 ja johan parani pito ja samalla luistokin. Viimeksi tuo purkki ei toiminut laisinkaan. Silloin oli tosin uusi lumi ja voide jäätyi pohjaan!! Hiihtoa 33km(2h 25`) ja kulku jo mieltei normaalia. Päälle muutama tunti taas Hipposhallissa kisoja seuraamassa. Hyvät kisat kaikenkaikkiaan. Kannatti maksaa 2x12e.

Viikkoon ainoastaan 96km
Talven kilometrit: 1008, eli tonni rikki monen, monen, monen vuoden jälkeen.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Ma 11.02 jooei

Kevyttä tasamaahiihtelyä 20km. -1 astetta ja yöllä satanutta uutta lunta.
Ei kai tässä auta kuin pitää lepoa. Ei tuo hiihto nyt oikein irtoa. Kyllähän noita 20-25km:n lenkkiä vetää kevyellä vauhdilla, muta ei se enää hauskaa ole.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Su 10.02 ...ja aina sataa

Perjantai: Kevyttä hiihtoa 23km. Raskasta.

Lauantai: Kevyttä hiihtoa 25km. Edelleen raskasta. Uutta lunta -3.

Sunnuntai: Kevyttä hiihtoa huonolla luistolla 20km. Raskasta. Uutta lunta ja lumisade -1. Taisipa tulla liian paljon pehmoista pitovoidettakin.

Taisi tuo viimeviikko olla kuitenkin hieman liian kuluttavaa: Maanantain lenkki oli erittäin raskas eikä siitä ehtinyt palautua keskiviikon "tehoharjoitukseen" ja sunnuntain lenkille lähdin rasittuneella kropalla. Taisipa soppa olla valmis. Tämä viikko on sitten ollut erittäin raskasta. On ollut sellainen kokokroppaväsy tila. Täytyy vaan ottaa tarvittaessa lisää lepopäiviä jotta elimmistö ehtii palautua eikä tulisi kokovartalojumia kovin pitkäksi aikaa.

Viikkoon: 113km
Talven km: 912

tiistai 5. helmikuuta 2013

Ti 05.02 Palauttelua

Eilen: Kevyt palauttava hiihtolenkki 20km. Mäet todella varovaisesti. Hyvä keli, hieman uutta lunta, -4.

Tänään kevyt mutta hieman eilistä kovempaa. Uskalsin jo lähteä hiihtämään mäkiäkin. Suurimmissa mäissä huomaa ettei lihaksisto ole palautunut. Hyvä keli -4 ja ladut vasta ajettu. Mittaa lenkille 25km. Lenkin jälkeen parafiinit suksien pohjaan ja pyöräily kaupoille. Pikkasen tuli voideostoksissa oikusulku kun ostin kaksi miltein saman nolla kelin fluoripitoa, vaikka toinen piti ottaa fluorina pikkupakkasella.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Su 03.02 Peurunka 80km

Yksi monista taukopaikoista, jossa voisi paitella esim makkaraa(puut valmiina).

Tänään pääsin ladulle hieman ennen yhdeksää ja hyvä näin. Reittinä K-mäki- Laajavuori- Ampujien maja- Peurunka ja takaisin. Yöllä oli tullut pieni kerros uutta lunta mikä hieman hidasti menoa. Muutoin olisi varmaan ollut hyvä luisto koko matkan. Ensimmäinen tauko Ampujijen majalla jossa hillomunkkikahvit. Seuraava tauko Peurungassa ja siellä vettä, kahvia ja joku pizza sämpylä. Paluumatkalla sain hiihtoseuraa kovakuntoisesta hiihtäjästä Ampujien majalle asti. Kaverilla oli jo tälle talvelle yli 1100km takana ja hiihtää yleensä talvessa yli 2000km. Siellä pihassa nautin omaa evästä: juomaa(toisesta pullosta maltoa ja toisesta proteiini juomaa) ja välipala keksin. Se antoikin vähäksi aikaa energiaa, mutta ei se aivan loppuun asti riittänyt. Ei mitään totaalista sippaamista, mutta kyllähän tuollainen matka pistää väsyttämään. Laajavuoressa tein pienen lisälenkuran että tuo tasalukukilsa täyttyi. Menomatkalla kun tuli ylimääräinen lisämatka Palokkajärvellä, kun etsin vaihtoehtoista reittiä Touruvuori-Ampujien maja ladulle. En löytänyt vaikka kartan mukaan sellainen olisi pitänyt olla. Keli oli kuiten aika hyvä eikä tuulikaan pahemmin haitannut. Tehollinen aika reissulle ~6h 25min(ei tarkka koska kello jäi päälle voitelusession ajaksi) ja koko reissulle vajaa 8h siirtymätaipaleineen(kävellen) ja kahvitaukoineen. Matkaa siis tuli pikkasen reilu 80km.
Nyt on syytä ottaa ainakin pari päivää ihan kevyesti.

Viikkoon: 237,5km
Talven kilsat: 799km

lauantai 2. helmikuuta 2013

La 02.02 "Normilenkki"

Tänään toimi suksi, latu oli hyvä ja kelikin mainio :)
Hiihtoa 25km. Helpompi lenkki kuin eilen, siis rasittavuudeltaan. Keli tekee niin paljon hiihdossa. Pikkasen kuitenkin alkoi mietityttämään huominen pitkälenkki. Ei tuo hiihto nyt niin helppoa ollut, mutta päätetty mikä päätetty.
Sääli etten muistanut ottaa kolikoita taskuun että olisi päässyt munkkikahville ladun majalle ;( Porukkaa oli taas "laduntäydeltä", muta onneksi se keskittyi pääasiassa ladun majan ypäristöön.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Pe 01.02

Eilen kyttäsin latuinfoa, että koska latukone pääsee tänne asti. Katsoin että kone oli ajanut Keljonkankaan ladut ja oletin että nyt se on tulossa tännepäin. Saahan sitä olettaa. Totuus voi kuitenkin olla toinen. Olin edellisenä iltana virittänyt sukset kuntoon kuntoon, kun uskoin ennusta, mitä kumpikin sääennustaja ilmoitti. Saahan sitä uskoa, mutta totuus oli taas toinen. Voitelin sukset kolmeen kertaan enkä saanut niitä pelittämään. Latuja ei oltu ajettu ja märkää lunta oli reilu 10cm. Jos olisin lähtenyt Laajavuoreen, niin olisin saanut normilenkin, mutta nut tuli vain ~10km. P*ska reissu.

Tänään ei olisi pitänyt olla voiteluongelmia kun lämpötila oli -2 astetta. Oma vika kun jätin vanhaa voidetta liian pitkälti siten että uusi voide ei peittänytt sitä. Ei sitä voidetta paljon siihen pintaan jäänyt, mutta riittävästi. No, olihan tuo uusi lumi tietenkin nihkeääkin. Ei luistanut sitten niin yhtään.
Alle reilu 10km verkkaa ja sitten 3x2`12"...2`07" ylämäkivetoja. Tarkoitus oli vetää niitä kuusi kappaletta, mutta ei tänään ei ollut sellainen päivä. Oli hieman voimaton olo ja kun suksea ei saanut liu-utettua yhtään, niin jätin tuohon kolmeen. Päälle hiihtelin jonkin verran, siten että saldoksi tuli 22,5km.

Tässä on tullut nukuttua muutama(aika monta) yötä todella huonosti. Jossain vaiheessa se alkaa näkymään harjoittelussa ja se voi olla se oli jo tänään. Olen mennyt sillä asenteella että kun on riittävän väsynyt, niin kyllä se uni maistuu, vielä se ei ainakaan ole toiminut. Taitta olla kuuhulluus tulossa ;)